Useimmiten kyse on silti pelkistä makuasioista silloin kun teksti ylipäätään on laulettavissa.
Yksi mittari on kuitenkin olemassa! Jos kuulijasta tuntuu että sanoittaja ei ole tehnyt työtään kunnolla, hän todennäköisesti pitää koko biisiä surkeana. Jos kuulijan mielestä sanoissa ei ole mitään järkeä, on sanoittaja epäonnistunut ellei ole kirjoittanut nonsenseä tietoisesti. Tällöinkin sanoittajan tulisi tehdä se niin että kuulija ymmärtää että se on tarkoituksellista.
Kääntäen: Jos laulu on tehty ihmisten kuultavaksi, ei ole väliä onko sanoitus hyvä vai huono. Tärkeää on vain se pitääkö kuulija sitä hyvänä vai huonona. Makuasioita siis.
Juuri tästä syystä sanoittajan olisi hyvä tietää jo kirjoitusvaiheessa kenelle laulua tehdään. Ei ole ollenkaan huono asia jos sanoittaja on samanaikaisesti myös tuottaja. Kun sanoittaja tietää kirjoittaessaan kenelle hän puhuu hänen on mahdollista kirjoittaa sellaista kieltä jota hohderyhmä ymmärtää ja hänen on mahdollista viitata sellaisiin asioihin sanoituksissaan jotka ovat kohderyhmälle tuttuja ja herättävät paremmin vastakaikua. Kuka voisi inhota laulua joka herättää tuntemuksen että se on juuri sinulle kirjoitettu?
Kuulija pitää siis saada tekstin kyytiin, eikä hän saa pudota kärryiltä, koska pudotessaan kuulija ei kuitenkaan halua uskoa ettei olut kyllin fiksu tajutakseen tekstiä. Hän ajattelee mieluummin että sanoituksessa on vikaa. Ihminen löytää aina nopeammin virheitä muualta kuin itsestään.
Eri tyylilajeissa on myös erilaiset normit:
Punk-piireissä ei välttämälttä olla niin kauhean ryppyotsaisia, eikä taitava riimittely useinkaan ole se juttu. Sen sijaan Punk -sanoitusta pidetään usein huonona jos siinä ei sanota mitään mikä jotakuta ärsyttäisi.
Iskelmäsanoituksissa taas riimit ovat usein hyvinkin tärkeitä ja tekstin on oltava muutenkin soljuvaa ja laulullista. Teksti ei saisi myöskään ärsyttää ketään, eikä se saisi asettaa esittäjää huonoon valoon.
Voisi sanoa että nämä kaksi lajityyppiä ovat kordinaatiston vastakkaisilla laidoilla. Molemmille lähestymistavoille löytyy jotakuinkin yhtä suuri kannattajajoukko ja välissä, sekä ympärillä on satoja erilaisia variaatioita, muunnelmiakin ja kokonaan näistä poikkeavia tyylejä.
Ihan oma lajinsa on RAP-musiikki jossa lyyrinen ilmaisu on vähintään yhtä korkealle arvostettu asia kuin iskelmissä, mutta se sallii myös leikittelyä ja uudenlaisten ilmausten käyttäminen on pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Samanaikaisesti RAP-lyriikat ovat myös äärimmäisen kantaaottavia, eivätkä häviä siinä suhteessa punkille.
Oopperoiden libretoissa korostuu laulullisuus ja tarinankerronta. Hevimusiikissa ravistellaan tabuja raskaan runollisesti tai nopeammin kuin missään muussa musiikinlajissa. Nu-metal ydistää keskenään RAP-musiikin ja raskaan hevin erityispiirteitä jne.
Sanoittajan on tunnettava jokaisen lajityypin ominaispiirteet ja ymmärrettävä millaista tekstiä juuri sen lajityypin kuulijat osaavat arvostaa. Sen lisäksi sanoittajan tulisi vielä kyetä kirjoittamaan sitä uskottavasti. Kun tyylilaji alkaa olla hallussa voi vasta ruveta varioimaan ja muodostamaan edes jollainlailla relevantteja mielipiteitä siitä millainen on huono RAP-lyriikka tai millainen punk-sanoitus on yhtä tyhjän kanssa.
Alkavana sanoittajana olen itsekin tietämättömyyttäni ollut joskus sitä mieltä että lähes kaikki iskelmäsanoitukset ovat paskaa. Nykyään tiedän että en vain silloin kuulunut kohderyhmään.
Makuasioita.
Mielestäni ajatus huonoudesta ja hyvyydestä on hyvä pilkkoa pienempiin osiin. Harvoin mikään sanoitus on aivan jokaisella osa-alueella huono.
VastaaPoistaToinen kysymys sitten onkin, mitä kukakin pitää hyvinä ja huonoina ominaisuuksina. Siinä tullaan kai lähimmäksi esteettistä makua ja jossain mielessä moraaliakin.
Kiinnostavaa tai tärkeää ei minusta yleensä olekaan onko joku jonkun mielestä huono vaan miksi se on huono.
Kohderyhmäajattelua en välttämättä itse soveltaisi tässä yhteydessä, mutta saatan olla turhan idealisti. Minusta taiteen ei pidä olla vain mukavaa ja odotustenmukaista, vaan ainakin jossain kohdassa kyseenalaistaa konventiot, vaikka pikkiriikkisellä eleellä. Sillä tavalla taidekin uusiutuu.
Aivan. Kohderyhmäajattelu ei muuten tarkoita samaa asiaa kuin "kuluttajalähtöinen" tekeminen, johon minusta tuossä enemmänkin viittaat.
VastaaPoistaSe että puhuu kuulijan kanssa samaa kieltä ja parustelee asioita tavalla jonka hän ymmärtää on eri asia kuin tehdä kuulijalle musiikkia jonka tehtävä on yksinomaan miellyttää.
Hyvä yhteenveto. Olen samalla tavalla muinoin ajatellut että esimerkiksi RAPissä sanat ovat yhtä tyhjän kanssa, mutta ajatukseni ovat johtuneet siitä että en kuulu kohderyhmään enkä ymmärrä heidän tapaansa ajatella ja katsoa maailmaa.
VastaaPoistaOlen pitkän linjan "hevimies" ja sanoituksissa pidän kovasti synkemmästä linjasta, kuten funeral doom ja dark ambient. Toisaalta musiikkimakuni on laaja ja ilahdun ajoittain kovasti kun kuulen radiossa vaikkapa Tapio Rautavaaran klassikoita. Myös Eino Leinon ja Heikki Ansan sanoitukset Oskar Merikannon sävellyksille ovat todella hienoja.
Ehkäpä koskettavimpia ovat Kari Rydmanin Niin Kaunis On Maa ja Konstan Joululaulu. Samoin Kaija Koon Viimeinen Lento. Vaikka hevinryskettä päivät kuuntelenkin, juuri näissä edellä mainituissa sanoituksissa on mieletöntä voimaa ja senpä takia niistä kovasti pidänkin.