Erityisesti koitan valottaa niitä asioita, jotka itselleni olivat epäselviä silloin kun kirjoitin ensimmäisiä lyriikoitani.
Koitan ilmaista asiat mahdollisimman selkeästi, koska monet lukijoistani ovat pikemmin kirjallisuuden harrastajia kuin muusikoita. Muusikkolukijoilta pyydän sen verran apua, että oikaisevat rohkeasti jos minulta menevät termit jossakin kohtaa sekaisin.
---
Ihan ensimmäiseksi on sanottava että sanoittaja joka kirjoittaa tekstinsä aina valmiiseen sävellykseen ja omaa hyvän melodia- ja rytmikorvan, pääsee rakenteen osalta paljon helpommalla, koska tällöin säveltäjä on jo valmistanut sanoittajalle rytmisen muodon, eikä sanoittajan tarvitse kuin kirjoittaa teksti tähän valmiiseen kehykseen. Varsinainen ongelma onkin tässä tapauksessa se kuinka kirjoittaja pystyy kirjoittamaan tähän valmiiseen muotoon vapautuneesti, kielellisen rikkauden kärsimättä.
Enemmän työtä (mutta samalla liikkumavaraa) on sanoittajalla joka kirjoittaa tekstiä sävellettäväksi. Tällöin sanoittajan on hyvä tuntea keskeisimmät metriikan perusteet, jotta kykenee luomaan sanoitukselleen sellaisen rakenteen että se on ylipäätään sävellettävissä.
---
Ensimmäinen asia joka pitää tietää, on se että laulutekstit ovat pohjimmiltaan mitallista lyriikkaa jossa samat rakenteet toistuvat osioittain. Tämä tarkoittaa sitä että esim. laulun enimmäisen säkeistön(=A1) ensmmäisellä rivillä tavujen painot ja pituudet ovat suunnilleen samat kuin kertosäkeen jälkeisen säkeistön(=A2) ensimmäisellä rivillä. Tämä koskee myös jokaista seuraavaa riviä, eli jokaisella rivillä pitäisi olla aina pari siinä säkeistssä joka noudattaa tätä samaa kaavaa.
Jos näin ei ole, on kyseessä kokonaan uusi säkeistö, eli säkeistöstä A2 voisi tullakin B1, jolloin taas B1 -säkeistökin saattaisi vaatia itselleen parin ollakseen looginen.
Suomenkielessä paino on luonnostaan aina sanan ensimmäisellä tavulla ja jälkipaino sen jälkeen joka toisella.
Tavuja on kolmen mittaisia: lyhyitä, puolipitkiä ja pitkiä. Lyhyissä on yleensä vain yksi konsonantti ja yksi vokaali. Puolipitkät voi olla diftongejakin (=kaksi eri vokaalia peräkkäin: ai,ui,iu jne.) ja pitkät ovat melkein aina kaksoisvokaaleja. Junttikorva ei häiriinny kun puolipitkää tavua venytetään ja puolipitkä tavu taipuu jollallain lailla kestoltaan lyhyeenkin paikkaan, mutta jos lyhyttä tavua venyttää pitkäksi tai pitkää väännetään lyhyeksi niin se kuulostaa usein aika kököltä (ns. "kuusipuu = kusipuu" -ilmiö).
Näihinkin sääntöihin on kuitenkin lukemattomia poikkeuksia. Sanoja voi rytmittää myös niin että rivien keskellä on taukoja tai venytyksiä. Esim. yksi kaksoisvokaali voidaan venyttää vastaamaan vaikka kolmea pitkää tavua.
Sävellettäväksi sanoittavan tulisi tällaisissa poikkeuksissa silti jollain lailla onnistua välittämään tieto visiostaan myös säveltäjälle asti. Ellei sanoittaja ole kirjoittanut venytystä paperille tyyliin: "vaa-a-aa-aan" niin säveltäjän voi olla vaikea sitä itse oivaltaa. Jos teksti siis pitää sisällään kovin paljon tällaisia koukkuja, voi helposti syntyä käsitys että tekstissä ei mitään rakennetta olekaan.
---
Tavujen painotuksia VOI rikkoa! Mutta vain harkitusti. Martti Syrjä, Toni Wirtanen ja Kaija Koo, ovat toteuttaneet tätä menestyksellä. Rap-musiikin puolella tavujen painotusten "väärinkäyttö" on jo melkeimpä selviö.
Diftongit mahdollistavat varioimisen itse tavujen sijainnissa eli: "va-ri-oi-mi-sen" tai "va-rio-i-mi-sen" (esimerkki on hieman kömpelö mutta ajaa asian).
Diftongeillekin on olemassa sanakohtaiset kielitoimiston suositukset siitä kuinka tavut niihin "kuuluisi" laittaa, eli vaikka varioiminen on mahdollista, se ei tarkoita että se olisi kieliopillisesti oikein. Muistetaan kuitenkin että lauletussa kielessä noudatellaan puheen rytmiä eikä puhe aina tottele kielitoimistoa ;)
---
Laululyriikassa puhekielen käyttö on yleisempää ja hyväksytympää kuin runoudessa ja proosassa. Tämä johtuu nähdäkseni sen auditiivisesta luonteesta a siitä että ensimmäiset laulut levisivät aikoinaan suusta suuhun periaatteella.
Käänteiset sanajärjestykset (ja ns. runokieli) ovat laululyriikassa jo nykyään aika OUT, eli trendinä on mennä lähelle sitä kieltä mitä yleisö puhuu. Tähänkin on toki valtava määrä poikkeuksia. Joskus käänteinen sanajärjestys toimii teho- tai tyylikeinona. Jatkuva väärinpäin sanojen kirjoittaminen kuitenkin varsin epäluontevalta ja vaikeaselkoiselta kuulostaa ja siksi pois pitäisi siitä mieluummin pyrkiä.
---
Tavut ja painot saa helpoimmin natsaamaan työmelodian avulla (=vähän sama kuin kirjoittaisi valmiiseen säveleen, paitsi että työmelodiaa voi vaihtaa/muuttaa)
esim. ensimmäinen lause:
"minä olin väsynyt päätin mennä saunaan"
Tätä lauletaan läpi, uudelleen ja uudelleen kunnes se alkaa soida. Woela! Nyt sinulla on yhden rivin melodia. Kirjoitat säkeistön loppuun ja kun ryhdyt kirjoittamaan seuraavaa säkeistöä, laulat seuraavan säkeistön rivit paperille vuorotellen siten että ne vastaavat rytmisesti ylempiä vastineitaan. Periaatteeltaan vaikeasta asiasta ei siis ole kyse.
Yleensä säkeistöjen sisälläkin on yhteneväisyyksiä jotta biisin kyytiin olisi helpompi päästä. Joskus komeasti rakennettu säkeistö toimii sellaisenaankin. On myös mahdollista rakentaa biisi niin että vain osa säkeistöistä omaavat tällaiset vastinkappaleet. Jopa yksittäiset säkeet voivat omata vastineitaan ristiin rastiin, jos niin haluaa laulun rakentaa. Tällaisessa tapauksessa on jo melkein helpompaa jos sävellys on ensin olemassa, sillä rakenteen selostaminen säveltäjälle voisi muuten käydä jo aika vaikeaksi.
Rajoituksia on siis loppujen lopuksi hyvin vähän. Niistäkin mitä on, voi yleensä poiketa (hyvällä tai huonolla menestyksellä).
---
Yleisimmät lauluissa käytetyt perusrakenteet ovat:
aaa = säkeistö 1, säkeistö 2, säkeistö 3 (kaikki samalla kaavalla).
aaba = säkeisto 1, säkeistö 2, erilainen säkeistö ja säkeistö 3.
acacac = säkeistö 1, kertsi, säkeistö 2, kertsi, säkeistö 3 ja kertsi.
acacbc = (kahden ylemmän sekoitus) säkeistö 1, kertsi, säkeistö 2, kertsi, erilainen säkeistö ja kertsi.
-Nämä ovat sellaisia muotoja joihin ihmiset ovat jo tottuneet vuosien saatossa. Siksi esim. kertosäkeistöllä aloittaminen voi olla varsin hyvä herättäjä, koska se poikkeaa normaalista. Kaikenlaisia muitakin koukkuja voi kehitellä. Nämä edellämainitut eivät siis ole mitään kiveen kirjoitettuja muotoja vaan ainoastaan vakiintuneita käytäntöjä.
---
Yhteenveto:
Sama määrä tavuja säkeistöjen toisiaan vastaaville riveille, pitkät ja lyhyet tavut samoille paikoille. Venytyksillä ja diftongeilla voi hieman pelata tätä asiaa. Työmelodian käyttö helpottaa hahmottamista jos matemaattinen lähestymistapa tuntuu vieraalta.
Siinäpä se. Ja niin.. Nykyisin riimit ovat jo aika toissijainen asia. Enemmän merkitystä on kestoilla ja painoilla. Riimit kuulostavat hyvältä kun ne tulevat luontevasti. Kun metriikka on hallussa, niin riimitkin alkavat tunkea useammin paikoilleen. Se käy kuin itsestään, sivutuotteena.
Aloittelen sanotuksia laulunopeni kannustamana. Tästä sain hyviä vinkkejä;muutama tekstini sävellettävänä. Tekstiä tulee suoraan paperille kun vaan saan kynän käteeni.
VastaaPoista