Musiikin kustannustoiminta on kokenut vuosien varrella aikamoisen metamorfoosin.
Tämä artikkeli on 2020-luvun versio 14.7.2009 kirjoittamastani ohjeistuksesta. Käytännössä musiikkiala on tuosta päivämäärästä muuttunut niin paljon, että lähes kaikki on pitänyt kirjoittaa uusiksi.
- Kustantajan rooli musiikkibisneksessä on usein (varsinkin tuoreille biisintekijöille) epäselvä.
- Kustannussopimus ei saa olla pakkokytkyssä julkaisusopimukseen (ks. kilpailuviraston ratkaisu).
Olen usein törmännyt siihen, että monet biisintekijät eivät edes tiedä että kustannustoiminta ja julkaisutoiminta ovat musiikkialalla eri asioita. Tämä aiheuttaa harmaita hiuksia kummallakin puolella pöytää ja itse ajattelen, että on molempien osapuolten etu, jos kaikki ymmärtävät miksi sopimuksia tehdään (jos tehdään).
Termit ovat sekaisin vähän joka paikassa
Musiikkialan termiviidakko vaikuttaa olevan hakusessa vähän kaikkialla ja sekaannukset ruokkivat toisiaan. Eniten haittaa on varmaankin median sekoilusta ja maallikkotoimittajien tekemistä vääristä rinnastuksista.Esim. kun lauluntekijät jyrähtävät, media saattaa otsikoida että artistit vastustavat jotakin asiaa.
Kuitenkin vain osa artisteista ovat lauluntekijöitä, ja heistäkin jotka ovat, vain pieni osa tekee biisinsä kokonaan yksin. (Se ei ole enää ollenkaan nykyaikaa.)
Kun biisintekijöiden ja artistien roolit ovat näin epäselviä, on vaikea hahmottaa heidän sopimuskumppaneidensakaan asemaa. Kustantajat kuitenkin tekevät sopimuksia vain biisintekijöiden kanssa, kun taas julkaisija on tavallisesti artistin sopimuskumppani.
Eli:
- Kustantaja tekee kauppaa biisintekijöiden tekijänoikeuksilla joihin liittyy Teosto.
- Julkaisija sen sijaan tekee kauppaa tuottajan ja esiintyjien tekijänoikeuksilla, johon liittyy Gramex.
Ensimmäinen myy biisejä ja toinen levyjä (tai digiäänitettä). Äänitteeseen sisältyy siis kahdenlaista tekijänoikeuden alaista materiaalia: 1) sisältö, eli biisi 2) toteutus, eli esitys + tuotanto.
Biisintekijän osuus (eli sisältö) ei siis ole sidottu vain yhteen äänitteeseen. Kappaletta voi esittää myös livenä ja biisistä voidaan tehdä lukemattomia cover-versioita, jotka eivät tuota alkuperäiselle julkaisijalle tai alkuperäiselle esittäjälle senttiäkään, jos esittäjänä ovat muut.
Sen sijaan alkuperäisäänitteeseen sekaantuneet saavat tekijänoikeustuloa aina silloin, kun tuo nimenomainen äänite, jossa he esiintyvät pyörähtää radiossa tai jossain muualla.
Usein julkaisijat käyttävät myös ulkopuolisia jakelijoita, jotka nekin ovat osa sitä ketjua, jonka kautta biisi päätyy lauluntekijältä kuulijan korvaan. Jakelija yleensä tekee jonkinlaisen provisiodiilin julkaisijan kanssa sitä vastaan, että saattaa biisin eri kanavien kautta ihmisten kuultavaksi ja kerää siitä esimerkiksi striimitulot molempien pussiin.
Miten kustannustoiminta on muuttunut?
Ehkä tämän artikkelin alussa mainittu kilpailuviraston päätös on osaltaan selkiyttänyt kustantajien roolia. Biisit tehdään yleensä tilaustyönä julkaisijalle. Nuottien painaminen on lopetettu lähes kokonaan ja biisejä tehdään tiimeissä, joita kustantajat organisoivat.
- Nuotteja ei enää paineta: Musiikkikustantajan rooli oli alunperin hyvin erilainen kuin nykyään. Aikojen alussa se tarkoitti ensisijaisesti nuottien painamista ja julkaisemista. Populaarimusiikissa nuottijulkaisuilla ei kuitenkaan enää nykyisellään ole juurikaan merkitystä.
- Nyt manageroidaan tekijöitä eikä teoksia: Moderni kustannustoiminta ei enää keskity vain suurten biisimassojen hallintaan, vaan enemmänkin biisien teettämiseen mittatilaustyönä ns. tallikirjoittajien avulla. Tilaajana on usein tuotantoyhtiö tai julkaisija.
- Biisejä tehdään tiimeissä: Nykyaikainen kustantaja järjestää yleensä myös biisileirejä, ryhmäyttää biisintekijöitä toistensa kanssa ja huolehtii siiltä tekijät löytävät toisilleen sopivia cowrite-kumppaneita.
- Kustantaja tarjoaa fasiliteetit: Usein moderni kustantaja myös tarjoaa biisintekijöilleen paikan tehdä materiaalia, ehkä työkaluja ja mahdollisesti myös silkkaa rahaa, esimerkiksi ennakon muodossa, mikä mahdollistaa luovaan työhön keskittymisen.
Mitä pitää varoa kun tekee kustannussopimusta?
Tyypillinen sudenkuoppa on tilanteessa, jossa bändi on saamassa julkaisusopimuksen ja ison levy-yhtiön kustantamo haluaa samalla solmia yhtyeen kanssa kustannussopimuksen. Näissä tapauksissa tilanne voi olla kiusallinen kaikille.Huomioitavaa:
- Onko ymmärretty, että kustannussopimuksesta valuu kustantajalle rahaa myös keikosta?
- Aikooko kustantaja jollakin tavalla edistää biisin soittoa myös muualla kuin ko. äänitteellä?
- Onko ymmärretty, että kustannussopimus ei saa olla ehtona julkasusopimukselle?
- Onko ymmärretty, että kustannussopimus on ainoastaan säveltäjien ja sanoittajien asia?
Jos bändissä on vaikkapa vain yksi biisintekijä ja kustannussopimus asetetaan julkaisusopimuksen ehdoksi, voi ryhmäpaine sen allekirjoittamiseen olla kova. Kustantajan osuus on 33% biisintekijän teostotuloista, mutta se ei vaikuta millään tavalla muiden bändien jäsenten tulovirtaan.
Bändeissä on kuitenkin yleensä totuttu kollektiiviseen päätöksentekoon ja kustannussopimuksesta kieltäytyminen voi aiheuttaa muissa jopa suuttumusta.
Oleellista näissä tilanteissa on varmistaa, että kustantaja aidosti tarjoaa jotakin vastineeksi. Jos kustantaja ottaa pallon vaikkapa myös keikkamyynnistä tai panostaa myös keikkojen markkinointiin ja/tai pyrkii saamaan biisin myös muiden yhtyeiden ja artistien keikkaohjelmistoon, voi kustannussopimuksessa olla järkeä.
Jos bändillä riittää keikkaa muutenkin, eikä yhtye (tai sen biisintekijät) halua kenenkään muun esittävän biisejään, kustannussopumusta ei kannata tehdä.
Loppuun vielä pieni musiikkisanasto:
Levy-yhtiö
Levy-yhtiöllä tarkoitetaan yleensä joko julkaisijaa, jakelijaa, kustantajaa tai niitä kaikkia kolmea. Se voi myös tarkoittaa yhtiötä, joka tekee noita kaikkia kolmea.Musiikkikustantaja
Musiikkikustantajan tehtävä EI OLE ensisijaisesti julkaista biisiä äänitteellä, vaan saattaa kappele yleisöön saataviin saada se tuottamaan teostokorvauksia. Levyllä julkaiseminen on toki yksi keino. Teostokorvausta saa kuitenkin radiosoiton lisäksi esimerkiksi tavan LIVE-keikoista ja monista muista lähteistä. Kustantajan pitäisi siis markkinoida biisiä ja nykymallisessa kustannustoiminnassa usein myös tekijää musiikkialan sisällä. Tästä vastineeksi kustantaja saa 1:3 teostokorvauksista, soi biisi sitten äänitteeltä tai livenä.Julkaisija eli musiikkituottaja
Julkaisija ja tuottaja ovat yksi ja sama asia. Julkaisijan tehtävä on tuottaa, eli maksaa äänite. (Taiteellinen tuottaja on erikseen, se ei yleensä saa rahaa muuten kun kertakorvauksena siltä julkaisijalta.) Julkaisijan osuus on 50% Gramex-korvauksista (loput menevät muusikoille). Gramex-tuloa kertyy aina kun tuota samaa äänitettä esitetään esim. radiossa. Musiikkituottajalla on siis julkaisuoikeudet tähän nimenomaisesti aikaansaatuun tallenteeseen, mutta ei kuitenkaan itse teoksiin, joiden oikeuksia vastaavasti hallinnoi musiikkikustantantaja tai lauluntekijä itse.
Jakelijan tehtävä on julkaisijan (eli tuottajan) maksamien äänitteiden jälleenmyynti ja jakaminen esim. vaikka radioille, kaupojen hyllyille, myyminen postimyyntinä. Usein julkaisija on myös jakelija ja usein kustantajakin. Toisin kuin kustantaminen ja julkaiseminen, jakelu saa olla kytkyssä kumman tahansa kanssa.Jakelija
Teoksen suoja-aika
Usein kustannussopimuksessa lukee, että se on voimassa "teoksen koko suoja-ajan". Teoksen suoja-aika kestää tekijän kuoleman loppuun saakka ja vielä 70-vuotta sen jälkeenkin. Tämä tarkoittaa, että kustannusoikeudet teoksiin ovat rahan arvoisia vielä tekijän kuoleman jälkeenkin. Ikääntyvän tekijän voikin olla fiksua miettiä ajoissa koko biisikataloginsa kustannusoikeuksien myymistä jollakin könttähinnalla, mikäli haluaa että joku edistää biisien soittoa vielä sillloinkin kun hän itse ei enää jaksa.PS:
Mikäli huomaat puutteita tässä selostuksessa, tai jokin on mielestäsi väärin, laita viestiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti