Musabisneksessä "indie" on pelkkä sana

Kaikkihan sen tietävät että monikansallinen major three hallitsee oligopolina alaa äänitemusiikin osalta, mutta entäs indielafkat?

Kolme suurinta ja kauneinta ovat Universal Music Group, Sony Music Entertainment ja Warner Music Group. 

Suuryhtiöiden rinnalla toimii myös lukemattomia pienyhtiöitä eli niin sanottuja riippumattomia “independent” tai lyhyesti “indie” yhtiöitä, jotka usein mediassa esitetään sankarillisina pienyrityksinä jotka Daavidin tavoin taistelevat Goljatia vastaan musiikkialan epäreilussa ja korruptoituneessa toimintaympäristössä.

Todellisuudessa koko "indie" tai "independent" -nimitys on sikäli harhaanjohtava, että toisin kuin majoreilla, indie-yhtiöillä on harvoin suoranaisesti varaa tehdä tappiota, eivätkä ne hallinnoi majorien lailla useinkaan koko jakeluketjua. Yhteistyön tekeminen on siis todella tärkeää!

Majoreilla kun saattaa olla omistuksessaan myös yrityksiä jakeluportaassa, osaomistuksia radiokanavilla jne. joten ne käytännössä saavat todennäköisemmin kuuluville vaikka sellaistakin materiaalia, joka on yleisölle vieraampaa. Independent-yhtiöiden sen sijaan on aivan pakko tehdä kiltisti yhteistyötä muiden tahojen kanssa saadakseen tavaraa läpi. 

Näin ollen, indielafkoilla on todellisuudessa myös suurempi tarve tehdä musiikkia, joka kelpaa yhteistyökumppaneille ja sidosryhmille (kuten radiot, lehdet, jakeluporras jne.). Tämän ohella harvan liikevaihto kestää kauhean suuria riskejä.

Näennäinen independent-yhtiön rohkeus onkin usein enemmänkin erikoistumista ja vihkiytymistä jonkin tietyn genren musiikkiin. 

Pieninä yrityksinä indielafkojen ketteryys toki mahdollistaa nopeamman reagoinnin alan muuttuviin rakenteisiin ja trendeihin, sekä erilaiset innovatiiviset toimintamallit, mikä välillä johtaa onnistumisiin.

Menestyksen myötä suuryhtiöt kuitenkin yleensä ovat ostaneet riippumattomat yhtiöt tai ainakin niiden artistisopimukset pois kuljeksimasta. 

Joskus vielä oli aika, kun länsimaissa monet yhtiöt ovat voineet laajeta jättimäisiksi kansallisisksi suuryhtiöiksi. Nekin ovat sittemmin sulautuneet ylikansallisesti toimivien jättiyhtiöiden osaksi. Hyvänä esimerkkinä voitaisiin pitää MUSIIKKI-FAZERIA, joka oli pitkään lähes monopoliasemassa Suomen markkinoilla, mutta joka myytiin Warnerille vuonna 1993. Samankaltaisen kohtalon koki myös POKO RECORDS (josta lisää postauksen lopussa).

Nykyään Majorien ostaessa independent-yhtiöitä, jätetään tyypillisesti ohjausvastuu alkuperäisyrittäjille ja yhtiön brändi saa jatkaa elämäänsä sellaisenaan. Tällöin entinen independent-yhtiö saa majorista itselleen rahoittajan, joka toki ottaa myös omistussuhteen suuruisen siivun levy-yhtiön saamista tuotoista itselleen.

Nekin menestyvät indielafkat, jotka eivät ole ainakaan näennäisesti ole minkään majorin omistuksessa, tekevät tyypillisesti (ja vähemmän yllättäen) jonkun majorin kanssa varsin tiivistä yhteistyötä.

• Jannika B:n omistamalla ONA:lla on yhteistyösopimus SONY:n kanssa
• Cheekin LIIGA MUSICIN Olympiastadionkeikat myi WARNER LIVE 
• Elements Musicilla on maailmanlaajuinen alikustannussopimus monikansallisen Sony/ATV Music Publishingin kanssa.
• Riippumattomattomaksi itseään nimittävä KAIKU SONGS näyttää julkaisutietojen perusteella jalkauttavan pääosan biiseistään levylle WARNERIN kanssa tehdyn ali- tai yhteiskustannusopimuksen kautta 

Ali- ja yhteiskustannussopimukset ovat tietysti yleisiä muillakin "riippumattomilla" levy-yhtiöillä, eikä siinä pienyhtiöiden näkökulmasta ole sinällään mitään pahaa vaikka moni lieneekin sitä mieltä, että tällainen vääristää kilpailua. 

En ole varma kuinka paljon KAIKU tekee yhteistyötä muiden kustantajien ja julkaisijoiden kanssa, mutta syntytarinansa vuoksi normaalia symbioottisempi suhde WARNERiin on toki hyvin ymmärrettäväkin:

KAIUN tarina on siinä mielessä päinvastainen kuin useiden muiden majorien ulkopuolisten toimijoiden, että se on saanut alkunsa Pekka Ruuskan lopettaessa 13-vuoden uran Warnerin tuotantopäällikkönä. Niin ikään Kaiku Songsin nykyinen kustannusjohtaja Tom Frisk seurasi Warnerilta perässä 16-vuoden uran jälkeen ja liittyi KAIUN riveihin vuonna 2012. 

Kaiun kohdalla osoittaa btw. mielestäni vastuullista viestintää se, että tätä yhteyttä ei mitenkään peitellä.  

Palatakseni tähän kolmen suurimman yhtiön oligopoliin ja indielafkoihin, jotka eivät välttämälttä ole luomastaan julkisuuskuvasta huolimatta oikeasti riippumattomia, niin haluan samanaikaisesti hälventää ja boostata salaliittoteorioita muistuttamalla, että valta- ja omistussuhteet (saati yksittäisten yhteistyösopimusten sisällöt) eivät ole välttämälttä tietoa, jota halutaan vuotaa julkisuuteen. 

Jotkut yritykset on kuitenkin selvästi ja rehellisesti ostettu rahalla pois. Se käy suoraan ilmi kun katsoo jättiyritysten tietoja vähän tarkemmalla sihdillä. Ohessa nyt tällä päivämäärällä YTJ:ssä näkyvät Major Threen Suomen osastojen omistamat aputoiminimet:

WARNER MUSIC FINLAND

• WEA Music Finland 
• Helsingin Piano 
• Finnlevy 
• Finnscandia 
• Levyforum 
• Edition Pan 
• Scanvideo 
• Power-Karaoke 
• POWER RECORDS 
• HMC Publishing 
• HCM:n sulautuessa Warner Musiciin joulukuussa 2012 HMC:hen kuului myös Popgam.
• Hyökyaalto Records (Antti Tuisku)
• Warner Music Live 
• Etenee Records (Paula Vesala)

UNIVERSAL 

• Universal Mobile 
• Love Kustannus 
• Johanna Kustannus 
• Spin-Farm 
• Siboney 

SONY

• BMG Music Publishing Finland 
• Terrier 
• Bluebird 
• Blue Bubble 
• Lebaron 
• BMG Production Music Finland 
• Andsold 
• Click 2 Music 
• C2M Finland 
• BMG Prod Music 
• Zen Garden 
• Gimmel 
• PMMP 
• Terrier Booking Agency 
• Bluebird Booking Agency 
• Popsaurus 
• Roksaurus 
• Sony Live 
• Popgee 
• Ratas Music Group 

Yrityskauppojen ja sulautumisten seurauksena muutamat tunnetut suomalaiset levy-yhtiöbrändit ovat vähin äänin lakanneet jopa kokonaan olemasta.

Yksi tällainen on alkuaan Epe Heleniuksen omistama POKO RECORDS, joka aluksi myytiin vuonna 2001 EMI:lle, joka sittemmin sulautui vuonna 2009 EMI Finlandiin, josta se sitten sulautui 2013 Universal Music Finlandiin. Vuodesta 2016 EMI Finland on jälleen eriytetty omaksi yhtiökseen, jonka ainoana aputominimenä näyttäisi olevan POKO RECORDS, jolla ei kuitenkaan ole minkäänlaista ulospäin näkyvää toimintaa. 

PS:
Epe Helenius pyörittää tyytyväisenä nykyisin, itseasiassa juurikin sangen riippumattomalta vaikuttavaa, Sound Of Finlandia.